Tuulet puhaltaa mun röökin, kun en oo jaksanu enää minuuteihin imee. En tiedä kumpi on pimeempi, minä vai ilta? Lause lauseelt mun karismani karkaa, ku sammakon tilalta lens varis varjon alta, ja savurenkaat tekee tuulen vaan tummemmaks. Ei oo tuulesta temmattu, kaikki muuttuu kummemmaks, jos sitä liikaa pohtii. Tääki levy täynnä epäkohtii, leikkaus sotivasta miehestä. Mielest kasvo mielipuoli, puolet kuoli. Kansan katseet vaa kasvatti mun huolii. Voi kyynel, on kantamukseni Timona. Onneks mun silmät on vatsaani isommat. Sanomisillani outo vaikutus ihmisiin. Loin kai jotain mitä en pystyny pitää kii. Pieni Huijaus sopii ku nenä liinaan. Luulin olevani valmis tähän kaikkeen, mutten vielkään. Vatsa**a kiertää, allekirjotan harvat huhut. Stadi toimii ku rikkinäinen puhelin. Uteliaita riittää, mut kuka jakaa huolen? Se on vaan viihdekäyttöön, mut viihde on joka puolel. Joka olohuonees, viihdekeskuksien kuoris. Ja onks se jonkun mielest väärin yrittää nykymaailma**a valistaa näit nuorii? Sanoo päihteitä alamäeks ja kieltää tekemäst huorin. Oon huolissani ehkä senkin tähden, ku muksut kuosaa ku kasaril ja pukeutuu ku p**notähdet. Helppo se on sanoo, et huonommin on kakaroilla, imetty hymy reiäs ja hymykuopat pakaroilla. Ja teithän säki niin, no pieni tyhmän perään. Historia on hyvä tietää, ei uusiks elää. Mitä oon tästä mieltä, huhuista tornis. Voin laskee sen sulle ihan kahen käden keskisormin. Sanoista kasvo vastuu, vastuu sanomisten myötä. Ajatuksist mottoi, otetaan vastuu työstä. Silti joka syksy tekis mieli tästä pestä käteni, toivottaa kaik**e näkemiin, mutten pysty. Vaik sana on vapaa, monelle yks lysti, varomatta tulee väärinymmärretyksi. Varmaan monet tuntee tunteen omakohtaisesti. Jalat uppoo ku mutapohjaan. Harva pääsee karkuun kirjoittamaansa tekstii. Älä lue mitään kirjaimellisesti. Jonkun toisen sanat on elämäsi motto. Mieti, Matti, se on valitettavasti totta. Parannusta pahoinvointiin, apinointiin agitointii, inhorealismii laulaa soitin. Pointin löytää jos oikeasti haluu. Tilannetajuun pitäs tehä päivittäinen paluu arkeen. Kaikkeen karkeesta kiiltävään. Ihmisten kädenjälki toisiin on viiltävää. Näköjään pitää olla kuulijastaan tarkka, koska täällä suuttuminen on usein rehellisyydest palkka. Silmät suolasta sokeana käyn vastavirtaan, mutta mieli kirkas ja kuulas. Anna mun johtaa harhaan, kauniimpaan, astu ruusutarhaan.
Levottomat sanat, ajatus vaihtuu tiuhaan. En sano suoraan mitä sylki siunaa. Naah. Tajunnanvirtaa, miltä taas tuntuu nyt, et monen mieli on tahtomattaanki saastunu. Ilman sanojaki ihmismieli karaistuu, siks helpompaa tätä on hakkua ku samaistuu. Henkilökohtaista on ymmärrys ja teko. Hörökorvien väliin siunattu vaan läpiveto. Monilla korvilla. "terrvettuloa helvettiin", huudettiin Pohjanmaan ovilla. Lietsonta helppoo, neuvominen vaikeet, toiset väkisinki väärinymmärtää kaiken. Vaikutusvalta on mones kymmenes sormes. Aika on lyhyt, kelaa, oon John Holmes. Hetken yritin olla jotain liikaakin, tekotaiteellinen ja itseäni viisaampi. Moni tärkee asia meni harakalle, ku yritin löytää oman tarinan joka san*lle. Toisilla toimii, mul ei vaan piuhat riitä, oon kai vaatimaton, siitä kumartaen kiitän. Jos edes vähän peril, puhun usein itsestäni, omia virheitä tukema**a vitsejäni. Kauniit sanat peitteinä, ajatus hetkeks muualle, ku maalais sairaalan seinän. Punasta ja mustaa, juttuja susta ja susta, ja sun tutuntutusta ja musta. Kaikki punottuna yhteen, äiti neuvo antaa pakkaslinnulle lyhteen. Mut ei oo kaikki julmaa, siks kalajutu haistaa jo ennen torin kulmaa. Monta korvaparii ja yhtä monii suita, anna kasan topsei ja kupin puruluita, puujalkoja, maisemakuvii, tuoksuja kallon rasvaan painautuvii, kädenjälkee, propagandalentolehtisii ja kättelisin jokaista kuulijaani jos ehtisin. Mut kaikelle on aikansa, saatte siit sanani, ellei mun karma ala ottaa omaansa takasi. Jos on siihen uskoakseen, mitä taaksensa jättää. No tuskin kukaan jaksaa laskee. Mut en voi pelaa sen varaan, edes vararikos, et olisin selkee, selkosananen, en hitos. Tuulen viemää ulkohuussista ruusutahaan. Oon johdattanu, johdatan ja tuun johdattamaan harhaan. Mut en voi pelaa sen varaan, edes vararikos, et olisin selkee, selkosananen, en hitos. Tuulen viemää ulkohuussista ruusutahaan. Oon johdattanu, johdatan ja tuun johdattamaan harhaan. Silmät suolasta sokeana käyn vastavirtaan, mutta mieli kirkas ja kuulas. Anna mun johtaa harhaan, kauniimpaan, astu ruusutarhaan. Anna mä vien, hei mä näytän tien, oon sun sokee opaskoira, jota vietti vie. Anna mä vien, hei mä näytän tien, oon sun särkynyt kompa**i, sä tiedät sen. Woo-oo-o, jee-ee-ee-ei, jee-ee-ee-ei, o-o-o-oo, o-o-o-oo. Jee-ee-ee-ei, jee-ee-ee-ei, o-o-o-oo, o-o-o-oo. Ruusutarhaan.